Riskiarviossa huomioidaan aikaisemmat sisäilmaan, kosteusvaurioihin ja suurempiin korjaus- ja muutostöihin liittyvä dokumentointi. Riskiarvion perusteella asiantuntija arvioi, mitä mittauksia ja näytteenottoja kohteessa tulisi suorittaa.
Sisäilmaongelman ajatellaan usein kertovan rakennuksessa olevista kosteus- ja mikrobivaurioista, homeesta. Käytännössä sisäilmaongelma on monisyinen vyyhti, jonka ratkaisemiseksi tulee huomioida laaja-alaisesti niin talotekniikka, rakennetekniikka, kuin erilaisten sisäilman laatuun vaikuttavien hiukkasten, kemiallisten yhdisteiden ja fysikaalisten olosuhteiden muodostama kokonaisuus.
Esimerkiksi liian lämmin sisäilma ja riittämätön ilmanvaihto aiheuttavat sen, että ilma tuntuu raskaalta ja tunkkaiselta. Kun ilma ei vaihdu riittävästi ja ilma on liian lämmintä, voimistuvat esimerkiksi hajut, jolloin tavanomaisetkin, esimerkiksi uusista kalusteista lähtevät päästöt, heikentävät sisäilman laatua. Jos sisäilma on liian kuivaa, voi siitä seurata ihon ja limakalvojen kuivumista, jolloin niiden ärsyyntyminen on todennäköisempää. Tällöin esimerkiksi tavanomainen huonepöly tai vähäisetkin määrät epäpuhtauksia voi helpommin aiheuttaa oireilua.
Sisäilma, kuten elinympäristömme muutenkaan, ei koskaan ole absoluuttisen puhdasta. Sisäilman laadun vähimmäisvaatimukset on esitetty niin sanotussa Asumisterveysasetuksessa (545/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista). Huomion arvoista on, etteivät nämä raja-arvot ole terveysperusteisia, vaan ne pohjautuvat ns. tavanomaisiin tasoihin. Näin ollen ei myöskään ole olemassa yksittäistä mittausta, jolla sisäilma voitaisiin todeta huonoksi tai hyväksi. Sisäilman laadun arvioinnin tekeekin rakennusterveysasiantuntija, kun suoritetaan altistumisolosuhteen arviointi. Altistumisolosuhteen arvioinnissa tutkimuksiin, mittauksiin ja kokonaisvaltaiseen selvitykseen pohjautuen voidaan todeta tietyssä tilassa haitallisen altistumisolosuhteen jollekin sisäilman riskitekijälle olevan epätodennäköinen, mahdollinen, todennäköinen tai erittäin todennäköinen. Sisäilmassa on suhteellisen yleisesti mahdollisesti haittaa aiheuttavia tekijöitä, joskin on syytä huomioida, että varsinainen terveysvaara on äärimmäisen harvinainen.
Sisäilman laatua arvioidaan aistinvaraisesti esimerkiksi hajuja tarkkailemalla. Asiantuntija tunnistaa monia hajuja ja pystyy kokemukseensa perustuen arvioimaan, minkä tyyppiseen ongelmaan hajuhavainnot voivat liittyä. Sisäilmasta voidaan mitata esimerkiksi erilaisien kemiallisten yhdisteiden pitoisuutta. Osa mittauksissa todettavista yhdisteistä ovat niin sanotusti luonnollisia. Esimerkiksi hirsirakenteessa käytetystä männystä sisäilmaan voi aiheutua huomattavia määriä pineenipäästöjä. Toiset yhdisteet, kuten 2-etyyli-1-heksanoli (2EH) voi tavanomaisesta poikkeavina pitoisuuksina viitata esimerkiksi vaurioituneesta muovimatosta aiheutuviin päästöihin. Tyypillisesti ongelma johtuu liian märän betonin päälle liimatusta muovimatosta. Kosteuden vaikutuksesta materiaali alkaa hajota kemiallisesti. Muita kemiallisten epäpuhtauksien lähteitä voivat olla erityisesti bitumituotteiden sisältämät PAH-yhdisteet ja vanhempien lastulevyjen sisältämä formaldehydi.
Hiukkasmaisia epäpuhtauksia voivat olla esimerkiksi mineraalivillakuidut. Pienet lasi- tai kivikuidut voivat kulkeutua sisäilmaan esimerkiksi ilmanvaihdon mukana, äänieristeinä käytetyistä mineraalivillaosista. Hiukkasmaisia epäpuhtauksia voi sisäilmaan kulkeutua myös kosteusvaurioissa esiintyvistä mikrobikasvustoista. Itiöt, mikrobit ja niiden osaset ovat yksi sisäilman laatua heikentävä, erittäin monimuotoinen kokonaisuus. Mikrobikasvustoista voi hiukkasmaisten epäpuhtauksien lisäksi aiheutua haittaa sisäilmalle mikrobien aineenvaihduntatuotteina, jotka ovat erilaisia kemiallisia yhdisteitä. Toisaalta esimerkiksi PAH-yhdisteitä voi kaasumaisten epäpuhtauksien lisäksi kulkeutua sisäilmaan hiukkasmaisina.
Viemäriperäiset epäpuhtaudet ovat suhteellisen tavallisia. Ne voivat olla erilaisia kaasuja, mikrobeja tai esimerkiksi bakteereja. Myös tiloissa säilytettävistä tuotteista voi aiheutua päästöjä. Esimerkiksi linoleum-tuotteiden haju voidaan kokea epämiellyttävänä. Kemikaalit, kuten pesuaineet ja siivouskemikaalit, maalit ja liimat voivat aiheuttaa päästöjä. Sisäilmaan kulkeutuu usein myös allergeenejä, kuten siitepölyä niin ilmanvaihdon, kuin esimerkiksi vaatteiden mukana.
Rakenteista sisäilmaan kulkeutuvien epäpuhtauksien määrää kasvattaa rakennuksen liiallinen alipaineisuus. Kun rakennuksesta poistuu ilmanvaihdon mukana ilmaa, joko painovoimaisesti tai koneellisesti, mutta tilalle ei saada riittävästi puhdasta korvausilmaa, muodostuu rakennukseen alipaine. Poistuvan ilman tilalle vuotaa ilmaa rakenteiden epätiiveyskohdista, viemäreistä jne. kuljettaen mukanaan epäpuhtauksia. Sisäilman laadun kannalta onkin ensiarvoisen tärkeää, että puhdasta korvausilmaa saadaan riittävästi ilmanvaihtoventtiilien tai vaikka tuuletusikkunoiden kautta.
Sisäilmaongelma voi johtua kosteus- ja mikrobivauriosta rakenteessa (paikallinen vaurio, kuten kattovuoto tai rakenteellinen ongelma, kuten tuulettumaton ryömintätilainen alapohja), rakennusmateriaaleissa olevista, sisäilmaan pääsevistä kemiallisista epäpuhtauksista, partikkelimaisista epäpuhtauksista, kuten kuidut ja hiukkaset, ilmanvaihdon riittämättömyydestä, jolloin sisäilman kosteus, lämpötila, hiilidioksidi- ja epäpuhtauspitoisuus nousee, fysikaalisista olosuhteista kuten huonelämpötila, sen vaihtelu, ilmanvaihdon kuljettamat hajut ja epäpuhtaudet ulkoilmasta, rakenteista, maaperästä tai likaisista tiloista, kuten kellareista. Tyypillisiä sisäilmaongelman aiheuttajia ovat mm. likainen ilmanvaihto tai epäpuhtaudet ja mikrobikasvu ilmanvaihtolaitteistossa, esimerkiksi ilmanvaihdon suodattimissa.
Alhainen sisäilmankosteus on koneellisella tulo-/poistoilmanvaihdolla varustettujen rakennuksien yleinen ongelma. Kun ilmanvaihtojärjestelmä lämmittää sisälle puhallettavaa ilmaa, sen kosteuspitoisuus laskee. Erityisesti talviaikaan ilman kosteuspitoisuus on jo ennen lämmittämistä hyvin alhainen ja lämmitys laskee sitä entisestään. Uusissa ja vasta remontoiduissa rakennuksissa rakennusmateriaalien päästöt ovat voimakkaammillaan noin puoli vuotta käyttöönoton jälkeen. Noin kahdessa vuodessa päästöjen tulisi olla madaltuneet keskimääräiselle tasolle.
Sisäilmamittaukset ja sisäilman näytteenotto on ammattilaisen työtä. Jotta mittaus- ja näytetuloksista voidaan tehdä tulkintoja ja johtopäätöksiä, tulee tutkimukset suunnitella huolellisesti. Tutkimuksen tekijän tulee pystyä kertomaan, mitä mitataan ja millä tavalla, sekä se, mitä tuloksista voidaan päätellä. Näytteenotto, analyysimenetelmät ja tulosten tulkinta on tarkoin säänneltyä ja valvottua. Menetelmät perustuvat vuosikymmenien tieteelliseen tutkimukseen ja monialaiseen arviointiin. On tärkeää muistaa, etteivät pelkät sisäilmanäytteet useinkaan anna yksiselitteisiä vastauksia ja ratkaisuja ongelman ratkaisemiseksi, eikä pelkkien sisäilmanäytteiden perusteella ei voida suoraan arvioida terveyshaittoja. Pelkkien sisäilmanäytetulosten perusteella ei voida tehdä esimerkiksi korjaustarpeen arviointia, vaan näytteet ja mittaukset ovat yksi osa selvitysprosessia.
Sisäilmatutkimukset suoritetaan ja raportoidaan Asumisterveysasetuksen (545/2015), asetuksen soveltamisohjeiden mukaisin menetelmin sekä esimerkiksi Työterveyslaitoksen ohjeiden ja oppaiden mukaisesti. Soveltuvat tutkimusmenetelmät valitaan riskiarvion perusteella. Kohteen riskiarvio perustuu tilaajalta saatuihin tietoihin (käyttäjähaastattelut, kohteen suunnitelma-asiakirjat, tiedot tehdyistä korjauksista yms.) sekä tutkijan mahdollisella riskiarviokäynnillä tekemiin havaintoihin. Kohteella tehdyllä riskiarviokäynnillä kiinteistön sisäilman laatua arvioidaan aistinvaraisten havaintojen perusteella sekä pistokoemaisesti tehtyjen olosuhdemittauksien avulla. Varsinaisessa sisäilmatutkimuksessa sisäilman laatua arvioidaan riskiarvion tietojen, olosuhdemittausten ja näytteenoton avulla.
Rakennuksen suunnitelma-asiakirjat huolellisesti läpi ja arvioidaan mahdollisia sisäilman laatuun vaikuttavia rakenneratkaisuja sekä materiaaleja. Materiaalien ja rakenneratkaisuiden sisäilmavaikutusten arviointi vaatii laajaa rakennushistorian ja rakennusfysiikan tuntemusta. Käyttäjäkyselyiden tarkoituksena on paikantaa mahdolliset ongelmatilat sekä haarukoida ongelman aiheuttajaa käyttäjiltä saatujen tietojen perusteella.
Olosuhdemittauksilla mitataan sisäilmasta mm. lämpö- ja kosteusolosuhdetta, hiilidioksidipitoisuutta tai paine-eroa rakenteiden yli. Olosuhdemittaukset voivat olla hetkellisiä tai pitkäaikaisia seurantamittauksia.
Sisäilman näytteenotolla selvitetään sisäilmassa olevien epäpuhtauksien esiintymistä. Ilmanäytteillä voidaan tutkia mikrobien ja kemiallisten (PAH-, VOC-, kloorianisolit, formaldehydi, yms.) esiintymistä sisäilmassa. Pinnoilta kerättävillä laskeumanäytteillä voidaan arvioida sisäilman mikrobeja, pölyn koostumusta sekä teollisten mineraalivillakuitujen esiintymistä. Materiaalinäytteillä voidaan arvioida, viittaako materiaalissa esiintyvä mikrobisto kosteusvaurioon ja esiintyykö materiaalissa erilaisia haitta-aineita.
Sisäilmatutkimuksen tulosten tulkinta ja raportointi toteutetaan Asumisterveysasetuksen (545/2015), Valviran julkaisemien asetuksen soveltamisohjeiden sekä Työterveyslaitoksen julkaisujen mukaisesti. Tutkimustulosten perusteella arvioidaan sisäilman laatua sekä sisäilman laatuun vaikuttavia tekijöitä. Raportissa esitetään tarvittavat jatkotoimenpiteet. Jatkotoimenpiteitä voivat olla sisäilman laatua parantavat korjaukset tai lisätutkimukset ongelman aiheuttajan paikallistamiseksi ja oikean korjaustavan sekä korjauslaajuuden määrittämiseksi.