Blogi

Tässä blogissa tullaan käsittelemään Suomessa korjaamatonta ja korjattua rakennuskantaa unohtamatta uudisrakentamista. Blogissa käsitellään sisäympäristön ja rakentamisen aiheita tutkimusinsinöörien ja rakennusterveysasiantuntijoiden näkökulmasta. Aiheet valikoituvat ongelmalliseksi koettujen asioiden ja ilmiöiden ympärille, mutta toisaalta myös onnistumisten ja kehittämisen osa-alueelle Suomen rakennetussa ympäristöstä. Jokainen julkaisu on yleensä oma kokonaisuutensa tai joitakin laajempia asioita käsitellään useammassa kirjoituksessa jakamalla ne eri osiin.

Kevät ja asunnon ostamisen kiima

Kevät ja asunnon ostamisen kiima

Mikä yhteinen ilmiö liittyy keväisin eläimiin ja talon ostajiin? Kiima. Se sumentaa ajatukset ja saa tekemään käsittämättömiä ratkaisuja tunnekuohujen vallassa.
Rakennusterveysasiantuntija ei päätynytkään hirteen

Rakennusterveysasiantuntija ei päätynytkään hirteen

Maaliskuun lopussa Aarrelehti julkaisi ylistävän kirjoituksen Pudasjärven hirsikampuksesta. Syynä Pudasjärven mittavaan koulurakennushankkeeseen ryhtymiseen oli homekoulujen sitkeistä sisäilmaongelmista kärsineiden lasten joutuminen evakkoon. Huonosta…

Blogikyselyn tuloksia

Kysyimme teiltä 3.-15.3.2017 järjestetyssä blogikampanjassa aihealueita joita haluisitte meidän käsittelevän blogissa. Kysymyksiä ja aiheita saimmekin runsaasti, kiitos siitä lukijoillemme. Poimimme…
Pikabetoni ja kadonneen kosteuden metsästäjät

Pikabetoni ja kadonneen kosteuden metsästäjät

Case ”As Oy Kymppikylppäri” meni seuraavasti: Vuoden 2016 lopussa oli suoritettu kosteusvauriokorjaus aluperin 1980-luvulla  valmistuneeseen kylpyhuoneeseen. Pinnat kiiltivät uudella laatoituksella ja vedeneristeet…
Asbestilainsäädäntö 2016 – Suomen suurin rahastus?

Asbestilainsäädäntö 2016 – Suomen suurin rahastus?

Vuoden 2016 alusta asbestitöihin liittyvä vanha lainsäädäntö korvautui uudella lailla (684/2015) sekä valtioneuvoston asetuksella (798/2015).  Lakiin on keskitetty asbestipurkutyölupia ja…

Sisäilmaongelmien selvittämiseen avustusta vuoden 2020 alusta. Miten ja mistä?

Avustusta sisäilmaongelmien kuntotutkimuksiin ja perusparannusten suunnitteluun saatavilla 2020 alusta – Mitä tämä tarkoittaa?   Alkuperäinen Ympäristöministeriön tiedote: Tiedote 30.12.2019 ”Sisäilmaongelmaisten…

Avoimia työpaikkoja

Haemme rakennusvalvojaa/kuntotutkijaa Pirkanmaalle. Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä rakennusten kunto- ja sisäilmatutkimuksen sekä suunnittelu- ja valvontatehtävien parissa. Työ on sopiva…

Uuden rakennuksen sisäilmaongelmat

  Sisäilmaongelmat voivat tulla vastaan niin uudessa kuin vanhemmassakin rakennuksessa. Uusien rakennusten sisäilmaongelmia esiintyy luonnollisesti harvemmin, ja ne ovat usein…

Voiko sisäilmaa tutkia itse? -Nämä viisi sisäilmanlaatuun vaikuttavaa asiaa voit selvittää.

  Sisäilmatutkimus on kokonaisuus, jonka tarkoituksena on saada tietoa sisäilman laadusta erilaisin sisäilman mittaus- ja näytteenottomenetelmin sekä käyttäjien havaintojen, kokemusten…

Sisäilmaongelman tutkiminen

  Riskiarviossa huomioidaan aikaisemmat sisäilmaan, kosteusvaurioihin ja suurempiin korjaus- ja muutostöihin liittyvä dokumentointi. Riskiarvion perusteella asiantuntija arvioi, mitä mittauksia ja…

Ilmanvaihdon vaikutus sisäilmaan

Taloteknisistä järjestelmistä ilmanvaihdolla on suuri vaikutus sisäilman laatuun niin pientaloissa kuin suuremmissakin kiinteistöissä. Hyvin suunniteltu ja toteutettu ilmanvaihto poistaa sisäilman…

Asuntokauppaan liittyvä kuntotarkastus

Mikä asuntokauppaan liittyvä kuntotarkastus on? Asuntokauppaan liittyvä kuntotarkastus tarkoittaa huoneiston, omakotitalon tai muun asuinkiinteistön yhteydessä tehtävää kuntotarkastusta, jossa kohteen rakenteiden…

Korjaussuunnittelu – tarvitsenko korjaustyösuunnitelman remonttiin?

Kuten vanha sananlasku kuuluu: hyvin suunniteltu työ on puoliksi tehty. Tämä pätee myös rakennusten korjaustöihin. Olipa sitten suunnitelmissa ns. energiakorjaus,…

Onko sisäilma parasta A-luokkaa vai nopeita toimenpiteitä vaativassa D-luokassa?

Sisäilman laadun arvioinnille pyritään luomaan yhtenäiset käytännöt. Kokemukseen sisäilman laadusta vaikuttavat lukemattomat seikat aina mikroskooppisten pienten eliöiden, mikrobien elinolosuhteista tai…

Helppoja energian säästökeinoja pientaloasujille, osa 1

Sähkön hinta on tällä hetkellä ennätyslukemissa ja kuluttaja jos toinenkin ponnistelee sähkölaskun pienentämiseksi. Me SRTP:llä päätimme osallistua energiansäästötalkoisiin listaamalla seuraavaan…

Helppoja energian säästökeinoja pientaloasujille, osa 2

Jatkoa edelliseen blogipostaukseen: Sähkön hinta on tällä hetkellä ennätyslukemissa ja kuluttaja jos toinenkin ponnistelee sähkölaskun pienentämiseksi. Me SRTP:llä päätimme osallistua…

Tuulettuva alapohjarakenne – riskirakenne vai ei?

Tuulettuvalla alapohjarakenteella (käytetään usein myös termiä rossipohja) tarkoitetaan lattiarakennetta, jonka alapuolella on tuulettuva ilmatila ennen perusmaata. Tuulettuva alapohja on usein…

Valesokkeli

Valesokkeli, tai toiselta nimeltään piilosokkeli on nykytietämyksen mukainen riskirakenne, joka on käsitteenä tuttu monelle. Kuitenkin se, mitä valesokkelilla tai piilosokkelilla…
JOENSUUN TOIMISTO

Päätoimipiste:
Hietalantie 7
80710 Lehmo

TAMPEREEN TOIMISTO

Technopolis Yliopistonrinne
Kalevantie 2
33100 Tampere

KUOPION TOIMISTO

Novapolis Lentokapteeni
Kapteeninväylä 5
70900 Toivala

OULUN TOIMISTO

Novapolis Lentokapteeni
Kapteeninväylä 5
70900 Toivala

RTA Suomi